Lauantai-aamu on viikon paras hetki

January 5th, 2012

Nimenhuudon tieteilijä selvitti vuoden vaihteen kunniaksi, mikä on kaikkein paras ajankohta järjestää joukkueen tapahtuma. Analyysin taustalla on Nimenhuudossa vuonna 2011 tehdyt vajaa puoli miljoonaa eri tapahtumaa sekä niihin liittyvät reilu 3,5 miljoonaa “IN”-ilmoittautumista. Eli dataa on paljon, ja datan pyörittämiseen tarvitaan kunnolla tietokonetehoa.

Analyysin lopputulos: eniten IN-ilmoittautumisia kerää tapahtuma, joka pidetään lauantai-aamuna klo 09:00! Lauantai-aamu on paras.

Myös maanantain alku-ilta kuuden aikoihin toimii hyvin, mutta älä järjestä treenejä perjantaina lounasaikaan: silloin osallistumisaktiivisuus on pienimmillään.

Joukkueiden harjoitusten suosituin päivä

Perjantaina järjestetään kaikkein vähiten harjoituksia ja pelejä, ja kaiken lisäksi niihin vähiinkin osallistutaan kaikkein huonoiten (ks. kuva yllä). Perjantaina ollaan urheilusta “OUT”.

Joukkueiden tapahtumien ruuhkaisin päiväRuuhkaisimmat päivät saleilla ja kentillä ovat torstai ja sunnuntai. Silloin joukkueilla on eniten treenejä ja pelejä.

Entäpä kellonajat? Ruuhkaisimpien ja suosituimpien kellonaikojen analysointi aiheutti päänvaivaa, koska ensin ei tullut mieleen kesä- ja talvi- ja UTC-aikojen ero. Aikamme ihmettelimme, miten ihmeessä näin moni aloittaa treenit jo viideltä aamuyöllä? No harvempi sentään aamuyöllä treenaa oivalsimme ja otimme laskelmissa huomioon aikavyöhykkeet ja kesä- ja normaaliaikojen erot. Tilasto kertoo, että joukkueilla on eniten tapahtumia arkisin klo 18 ja viikonloppuisin klo 12.

Joukkueiden ruuhkaisin harjoitusaikaViikonloppuisin suhteellisesti eniten IN-ilmoittautumisia tulee aamulla klo 09! Eli osallistumisaktiivisuuden kannalta paras hetki joukkueen treeneille on lauantai-aamu. Viikonloppuillat sen sijaan eivät saa pelaajien suosiota. Arkipäivinä suhteellinen osallistumisaktiivisuus on selkeästi korkeimmillaan klo 18 tienoilla.

Treenien suosituin kellonaika

Mielenkiintoista, eikö vain?!

Pikaisesti muita Nimenhuuto-uutisia: teimme loppuvuodesta isompaa koneremonttia, jonka seurauksena palvelu rullaa entistä juohevammin ja kestää kasvavat käyttäjämäärät. Viime syksynä tilanne oli hetkittäin tukala, kun palvelinten muisti ja levytila uhkasivat loppua. Enää näitä ongelmia ei tule ja lisäksi luvassa on makoisia uusia ominaisuuksia.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille Nimenhuudon käyttäjille!


Parempia sähköposteja ja hyviä uutisia

November 4th, 2011

Hyviä uutisia: haimme lisää ihmisiä Nimenhuuto.comin tuotekehitykseen, löysimme todella pätevän kaverin ja Harrin ensimmäinen iso urakka on nyt ihan loppusuoralla: huomattavasti entistä paremmat sähköpostit joukkueille!

Olemme tehneet sähköposteihin useita parannuksia, jotka nopeuttavat palvelun käyttöä, tekevät vastaamisesta entistä helpompaa ja selkeyttävät uutisten ryhmittelyä.

Esimerkiksi joukkueen Viikkomeilissä on nyt suorat linkit, joilla voi ilmoittautua IN tai OUT yhdellä klikkauksella! Kun olet käymässä läpi sähköpostilaatikkoasi, niin nyt postien lukemista ei tarvitse lopettaa. Ilmoittautumisen voi tehdä todellakin vaivattomasti ja jatkaa postien läpikäymistä keskeytyksettä. Joukkueen jäsenten ilmoittautumiset pysyvät nyt vielä entistä paremmin ajantasalla.

Uusiin viesteihin, kuviin ja tiedostoihin reagoiminen on myös aiempaa suoraviivaisempaa. Kun uudesta asiasta tulee joukkueelta tiedote sähköpostiisi, voit klikata tiedotteessa olevaa “avaa”-linkkiä ja pääset heti kyseisen viestin tai tiedoston omalle sivulle. Sivulla voit lukea aiemmat aiheeseen liittyvät viestit ja kirjoittaa omia vastauksia. Enää ei tarvitse etsiä tiedotusta joukkueen arkistoista, vaan suoralla linkillä pääsee heti perille!

Sähköpostien muotoiluun olemme panostaneet uudella tavalla:

  • Erilaiset tapahtumat on korostettu eri väreillä. Tapahtumat erottuvat hyvin ja kannustavat ilmoittautumaan. (Huom: joukkueen manageri voi säätää tapahtumatyypit juuri omalle joukkueellensa sopivaksi)
  • Joukkueen logo tuo persoonallista väriä ja muistuttaa sähköpostin kontekstista. Logon vaikutus postin ilmeeseen on yllättävän iso! Jos et ole vielä laittanut joukkueesi sivuille logoa, niin nyt se todella kannattaa tehdä.
  • Sähköpostin muotoilu on tehty toimimaan sekä tietokoneen että mobiililaitteen ruudulla. Tyyli on pelkistetty ja ilmava. Eri osiot erotetaan toisistaan selkeällä kirjasinlajien ja tyhjän tilan käytöllä.

Sähköpostissa on myös paikka yhteistyökumppanimme viesteille, joiden avulla pystymme pitämään palvelun käynnissä ja jatkamaan kehitystä käyttäjien palautteen ja toiveiden mukaisesti.

Meillä on listalla vielä muutama olennainen viilaus sähköposteihin mm. Mikan ja Jannen palautteen mukaisesti. Palaute onkin erittäin tervetullutta! Ja muuten, haemme vieläkin lisää ohjelmistokehittäjiä tekemään Nimenhuudosta entistä parempaa. Lisätietoja rekrysivulla.

Hauskaa viikonloppua kaikille Nimenhuudon käyttäjille!


Urheiluseurat Nimenhuutoon

October 28th, 2011

Saimme valmiiksi Nimenhuuto.comin seurasivut. Seurasivujen kautta urheiluseurat tavoittavat joukkueidensa kaikki jäsenet tehokkaasti. Tieto kulkee seuralta suoraan pelaajille ja vaikkapa junnujoukkueiden vanhemmille.

Tavoitteemme on vastata urheiluseurojen usein esittämään toiveeseen tuoda seura lähemmäs pelaajia, huoltajia ja vanhempia. Ei siis uusia investointeja tai oletuksia, että seuran jäsenet tulisivat käymään seuran toimistolle tai nettisivuille säännöllisesti, vaan tuodaan seuran tiedotukset sinne, missä ihmiset muutenkin ovat.

Käyttövinkki: hanki seuran Nimenhuuto-sivut osoitteessa nimenhuuto.com/seurat, ja yhdistä sitten seuraan siihen kuuluvat joukkueet. Sen jälkeen seuran sivuilla kirjoitetut viestit menevät myös kyseisille joukkueille.

Lisäksi joukkueet voivat omalla Nimenhuuto-sivullaan jatkaa keskustelua aiheesta. Siis vaikka siitä seuran kausijulkaisun joukkuevalokuvauksen aikataulusta tai vapaana olevien salivuorojen käytöstä jne.

Huom: sama systeemi toimii hyvin turnausjärjestäjän käytössä! Turnauksen järjestäjä voisi tehdä “seurasivut”, yhdistää turnaukseen osallistuvat joukkueet sivuihin ja sitten tiedottaa aikatauluista, muutoksista ja tuloksista suoraan joukkueille.


Ehdota olympiatulen kantajaa!

September 18th, 2011

Tunnetko ansioituneen 16-30-vuotiaan lasten ja nuorten urheilun parissa toimivan valmentajan? Oletko itse sellainen?

Ehdota soihdunkantajaa arvokkaaseen kunniatehtävään: olympiatulon kuljettamiseen kohti kisapaikka Lontoota. Olympialaisten pääyhteistyökumppani Samsung etsii nyt yhdessä Ilta-Sanomien ja Suomen olympiakomitean kanssa sopivia soihdunkantajia.

Soihdunkantaja voi olla esimerkiksi junnujoukkuettaan aina innostava valmentaja tai voimistelun ohjaaja, joka on samalla erinomainen esikuva nuorille.

Tuhannet nuoret valmentajat ovat omistautuneet lasten ja nuorten urheilulle. Nyt haluamme tarjota koko kansalle mahdollisuuden kiittää heitä, ja siksi haastamme kaikki mukaan ehdottamaan oman lähiseuran sankaria tai esikuvaa, Samsungin markkinointipäällikko Eva Carrero kertoo.

Ehdota omaa suosikkiasi tai itseäsi ilta-sanomat.fi-sivustolla 25.9. mennessä! Pääset ehdottamaan klikkaamalla tästä.

Yhteistyökumppanimme Samsung sponsoroi tämän mainion viestin.


Muistilista kauden alkuun

August 17th, 2011

On selvästi taas uusi (sisäpeli)kausi alussa, kun uusia käyttäjiä saapuu hyvää tahtia. Hieno juttu ja tervetuloa kaikille vanhoille ja uusille käyttäjille!

Keräsimme vinkkejä kauden alkuun:

  • Onko profiilikuva kunnossa ja tunnistaako siitä kesätreenien nopeuttaman ja vahvistaman olemuksesi? Profiilikuvan voi päivittää Oma profiili-sivulla. Samalla kannattaa tsekata meiliosoite ja puhelinnumero, jotta yhteystietosi ovat ajantasalla.
  • Tarkasta, että joukkueesi tiedot ovat ajantasalla. Varsinkin sarjataso kannattaa muistaa asettaa, sikäli kuin nousu viime kautta ylemmälle tasolle onnistui! (joukkueen ylävalikosta Manageri > Joukkueen asetukset)
  • Viime kauden osallistumistilastot kannattaa pitää mielessä, kun kausi alkaa. Siis sen takia, että voi pyrkiä parempaan. :) Valitse joukkueen ylävalikosta Pelaajat > Ilmoittautumistilasto.
  • Onko kokoonpano jo täynnä, vai pannaanko ilmoitus Pelaajapörssiin? Pelaajapörssissä on jo lähes 1000 ilmoitusta, joista luetuimpia ovat tällä hetkellä jalkapallo- ja sulkapalloporukoiden(!) ilmoitukset. (joukkueenne ilmoituksen teko: ylävalikosta Manageri > Joukkueen asetukset)

Näiden lisäksi toki myös vuodentakaiset vinkit ovat rautaa.

Aurinkoista loppukesää kaikille Nimenhuuto.comin käyttäjille!


Työpaikka: tiedätkö miltä Nimenhuuto.com:in pitäisi näyttää?

June 30th, 2011

Hektinen kevät on takana ja nyt rantalenttiksen ohessa ehtii pohtimaan palvelun tulevaa kehitystä. Loppukeväällä tehdyssä kyselyssä palvelu sai keskimäärin loistavat kouluarvosanat, mutta samalla ulkoasuun ja sivuston rakenteeseen ehdotettiin hyviä parannuksia. Muun muassa tähän aiommekin seuraavaksi panostaa, joten haluamme nyt pieneen joukkoomme lisää päteviä tekijöitä.

1. Web-kehittäjä (RoR): ToDo-listallamme on suuri määrä hienoja featureita. Haluamme lisää päteviä kavereita toteuttamaan uutuuksia. Tarjolla erittäin monipuolista sivuston kehitystyötä Ruby on Railsilla, backendistä käyttöliittymään. Hakijalla pitää olla kokemusta webbi-kehitykseen liittyvistä eri osa-alueista ja tekniikoista (RoR, HTML, XML, SQL, CSS, JPEG, jQuery, SUDO, RM*, LOL ja muut perusakronyymit).

2. Graafikko, ui-developer. Löytyykö visuaalista silmää? Tiedätkö miltä palvelun pitäisi näyttää? Osaatko tehdä selkeät ja näyttävät käyttöliittymät, viilata pikselit kuntoon iconeissa, valita fontit, tehdä esittelyvideon, tms? Nimenhuuto.comin ulkoasua pitäisi viilata entistä paremmaksi käyttäjien toiveiden mukaan.

Kiinnostuitko? Löytyykö hyvää ammattitaitoa? Haluatko olla mukana kehittämässä nopeasti kasvavaa palvelua joukkueurheilijoille? Tuotekehitystä tehdään pääkaupunkiseudulla.

Lähetä meiliä olli@nimenhuuto.com. Laita mukaan perusinfot ja tietoa millaisia hommia olet jo tehnyt.

Ja muille: nyt ne ilmot kuntoon, että saa treenit suunniteltua vaikka puolet porukasta onkin mökkeilemässä :)


Käyttäjäkyselyn tulokset

June 7th, 2011

Koulun päättäjäisten tunnelmissa esittelemme teiltä käyttäjiltä saamamme todistuksen! Teimme toukokuun lopussa käyttäjäkyselyn, johon tuli hyvä määrä vastauksia. Kyselyssä käytiin läpi palvelun toimintaa ja eri ominaisuuksien tärkeyttä.

Yleisarvosanaksi saimme kouluarvosanaksi muutettuna vahvan 9 eli kiitettävän. Kiitosta tuli erityisesti sivuston helppokäyttöisyydestä, nopeudesta ja teknisestä toimivuudesta. Eniten parantamisen varaa oli graafisessa ilmeessä ja rakenteen selkeydessä. Vapaissa kommenteissa näkyikin, että osa palvelun toiminnallisuudesta on jäänyt löytymättä, koska jo toteutettuja juttuja kyseltiin. Luultiin mm. ettei tapahtuman aikaa voisi asettaa vapaasti, tai ettei joukkueen kalenteria pystyisi lataamaan omaan kalenteriinsa, jne. Meillä on selkeä parantamisen paikka siinä, että kaikki toiminnallisuudet ovat helpommin löydettävissä!

Tärkeimmiksi ominaisuuksiksi palautteessa tulivat ilmoittautuminen tapahtumiin ja joukkueen viestit. Myös Pro-paketti sai kiitosta, erityisesti joukkueen tekstiviestit-ominaisuuden ansiosta.

Mielenkiintoinen tulos oli muuten se, että tosi iso osa käyttäjistä on löytänyt Nimenhuuto.comin kaverin tai tutun suosituksesta. Hieno juttu, että jaksatte kertoa palvelusta ja palvelu pääsee näin kasvamaan. Tästä on hyötyä sekä meille tekijöille että uusille käyttäjille!

Yllättävää oli, että 38% käyttäjistä on mukana useassa Nimenhuuto.com-palvelua käyttävässä joukkueessa tai kaveriporukassa. Tämä osoittaa, että palvelu toimii monenlaisilla joukkueilla ja että meidän käyttäjämme ovat aktiivista porukkaa.

Keräsimme käyttäjäkyselyyn kaikkiaan 2272 vastausta. Suuri kiitos kaikille vastanneille! Saimme jälleen todella hyvää palautetta ja kehitysideoita palvelun parantamista varten.

Ja tärkein viimeiseksi: Hyvää kesälomaa teille, joille lauantai oli viimeinen koulupäivä. :)


Torilla tavattiin!

May 17th, 2011

Nimenhuuto.com:inn kehitys oli eilen väliaikaisesti jäissä, kun ylläpito oli juhlimassa. Huomisesta eteenpäin jatkamme taas normaalisti.

Onnea lätkäjoukkueelle maailmanmestaruudesta! Kultajuhlissa Kauppatorilla oli hieno meininki ja poliisin arvioiden mukaan 90.000 – 100.000 juhlijaa iloisissa tunnelmissa. Lavalta kuultiin mm. Finlandia-hymni sekä klassikot Den glider in ja Ihanaa Leijonat ihanaa. Ehkä myös tuleva klassikko Taivas Varjele!

Hieno tilaisuus, toivottavasti näitä tulee jatkossa useammin. :)

Ja oletamme, että meidän junnujen lätkäjoukkueet pitävät ensivuonna vähintään yhdet ilmaveivi-treenit muilla kikoilla höystettynä. Kuten Granlund mainitsi, pienempänä ne parhaat kikat harjoitellaan!.


Yhteistyöhön Palloliiton kanssa

May 5th, 2011

Terveisiä Nimenhuudosta näin kesäkauden alussa: julkaisemme yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa uusia ominaisuuksia palveluumme ja erityisen jalkapallo- ja futsaljoukkueille suunnatun Futaajat.com-version!

Futaajat.com on jalkapalloilijoiden portti Nimenhuutoon ja Palloliiton tapahtumatiedotteisiin. Palloliitto kehittää maamme huippu- ja harrastejalkapalloa ja haluaa tarjota harrastajille vain parasta.

Lainaus lehdistötiedotteesta:

- Tämä on loistava palvelu harrastajillemme ja samalla mahdollisuus meille lajiliittona tavoittaa suoraan harrastajamme, kertoo Palloliiton seuratoimintajohtaja Timo Huttunen.

Nimenhuuto.comissa jo olevat jalkapallo- ja futsaljoukkueet saavat automaattisesti käyttöönsä futaajille tarkoitetun sivuston ilmeen ja Palloliiton tiedotteet ym. uutuudet, kunhan laji on merkitty joukkueen Manageri-sivuille oikein.

Olemme innoissamme tästä lajiliittoyhteistyöstä. Suuri kiitos Palloliitolle tähänastisesta! :)


Tekstiviestit Pro-pakettiin

March 25th, 2011

Ylpeinä esittelemme: joukkuetekstiviestit! Tekstiviestien lähetysominaisuus on yksi eniten kysytyistä uudistuksista, joten tartuimme toimeen ja rakensimme Nimenhuuto.comiin tekstiviestien lähetysominaisuuden.

Kyse on siitä, että tekstari on edelleen yksi tehokkaimmista keinoista tavoittaa joukkueellinen ihmisiä: kännykkä on aina mukana ja kaikilla kännyköillä voi lukea tekstareita. Seuraavan kerran, kun tulee pikaista tiedotettavaa, niin asiasta voi vaivattomasti ilmoittaa joukkueen jäsenille myös tekstiviestillä.

Tekstiviestien tarpeellisuutta on käyttäjäpalautteessa perusteltu mm. sillä, että treenipaikka tai aikataulu voivat muuttua pikaisesti ja että kaikki joukkueen jäsenet eivät aina ole netin ääressä tai lukevat sähköposteja kovin harvoin. Totta!

Käyttövinkki: uuden viestin kirjoittamisen yhteydessä on lähetä myös tekstiviestinä-rasti. Tekstari-vaihtoehdon valittuaan voit valita, kenelle viesti lähtee suoraan kännykkään. Tekstarit ovat niin henkilökohtainen viestitystapa, että niiden käyttöönotto vaatii että joukkueen jäsenet vahvistavat oman puhelinnumeronsa erillisellä vahvistuskoodilla. Näin pyrimme varmistamaan, että viestejä lähtee vain oikeista numeroista ja vain oikeille vastaanottajille. Oma numero vahvistetaan valitsemalla ylävalikosta Oma profiili-sivu ja klikkaamalla vahvistuslinkkiä. Helppoa!

Joukkuetekstiviestit voimme tarjota vain Pro-paketin ostaneille joukkueille. Samalla Pro-paketin hinta nousee hieman, mutta kaikki Pro-paketin jo ostaneet saavat tekstiviestit kaupan päälle koko vuositilauksensa ajaksi – suuri kiitos tuestanne!

Kokeilkaa tekstareita ja kertokaa kokemuksia ja palautteita tämän blogikirjoituksen kommenttiosioon. Kiitos vielä toimintoa ehdottaneille, mm. Mobi, Jyrki, Tiina ja Lasse.